Kalkkiruukki

Reitti

Bakunkärrin parkkipaikalta lähdettäessä kävellään vähän matkaa hiekkatien rinnalla kulkevaa polkua, ennen kuin käännytään oikealle ja lähdetään varsinaiselle reitille. Alkumatkasta polku on melko tasaista, mutta hiukan juurakkoista, ja jonkin matkaa taivalletaan pitkospuita pitkin.

Reitti kulkee koko matkan metsässä, vain metsätyyppi vaihtelee. Parista kohtaa pilkahtelee jotain muutakin maisemaa, mutta ne eivät näy polulle kunnolla. Matkan varrella maasto nousee ja laskee oikeastaan jatkuvasti, mutta nousut ja laskut eivät ole kovin korkeita tai jyrkkiä.

Matkaa kertyy opastekylttien mukaan 3,3 km ja kansallispuiston summittaisen kartan mukaan 3,5 km.

Kalkkiruukki sijaitsee kallioisella mäellä, mutta kuitenkin suojassa. Alueelta löytyy laavun ja tulentekopaikan lisäksi polttopuukatos, vessa ja ruokailualue pöytineen ja penkkeineen. Tasaista maata telttaa varten on, mutta melko vähänlaisesti.

Maasto

Metsäistä, mäkistä, pääasiassa leveäksi tallattua tai jopa rakennettua polkua, paikoitellen hiukan kivikkoista, pienellä matkalla pitkospuut

Aloituspiste

Bakunkärr (parkkipaikka) 60,305846°N 25,197018°E

Galleria

Sijainti

60,302356°N 25,160394°E

Alue

Sipoonkorven kansallispuisto

Kartta